"En voi siirtää minulle annettua osaa toiselle"

Lahtelainen Esko Ojala, 71, jäi eläkkeelle toimiupseerin tehtävistä vuonna 1980 ja työskenteli tämän jälkeen siviilissä vielä seitsemän vuotta. Kansanlähetyksen vapaaehtoistyö on ollut merkittävä osa hänen elämäänsä noista ajoista saakka.
- Ei ole yhdentekevää, onko minulla Vapahtaja, onko syntini sovitettu ja onko minulla Jumalan lapsen asema. Se on jaettava. Jumala haluaa, että kaikki pelastuvat. Miten uskova voi vain olla uskomassa ja pelastumassa? Ojala kysyy.

Usko ei jäänyt salaisuudeksi
 
Esko Ojala on kotoisin uskovasta kodista, mutta lapsenusko väljähtyi vuosien mittaan. Hänen sydämensä kaipasi omakohtaista uskoa, mutta aina sille löytyi esteitä: milloin urheilusta, milloin ammatista sotaväessä. Kun Jumala sitten puuttui Esko ja Kyllikki Ojalan elämään loppuvuonna 1979, kaikki esteet sortuivat.
- Jumala mursi kaikki entiset siteet, eikä usko voinut jäädä omaan tietoon. Minua pyydettiin Kansanlähetyksen tilaisuudessa Lahden Mukkulassa, että todistaisin uskostani. Tai ei tarvinnut sitä edes pyytää, kun sanoin, että haluaisin kertoa uskoontulostamme, Ojala muistelee.

Reippaasti mukaan toimintaan

Ojaloista sukeutui nopeasti toimeliaita vastuunkantajia Kansanlähetykseen.
- Olin samaan aikaan mukana urheiluelämässä ja yksi Salpausselän kisojen pääjärjestelijöistä. Kun minulla oli organisointikoulutusta ja -kokemusta, halusin osallistua muun muassa Kansanlähetyspäivien järjestelyihin. Nuorten Kesän päävalvojana olin viitenä vuonna.
Ojala valittiin myös Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirihallitukseen ja Suomen Kansanlähetyksen hallitukseen.

Urheilumiehestä rekankuljettaja

Kun Esko Ojalaa houkuteltiin lähetyksen palvelukseen, mies joutui punnitsemaan asioiden tärkeysjärjestystä. Urheilu oli ollut hänelle tärkeää: ensin hän kilpaili, myöhemmin osallistui järjestö- ja seuratoimintaan.
- Olin aina niissä kiinni. Nytkö sitten olisin vapaalla, kun on paljon tärkeämmästä asiasta kysymys? Harrastuksissa oli aikansa kutakin, tässä on kysymys iankaikkisuudesta ja ihmisen osasta siinä.
Kansanlähetyksessä oli paljon haasteita miehelle, jolla oli rekka- ja linja-autokortti. Ennen kaikkea rekkamiestä tarvittiin Raamattu- ja humanitaarisiin kuljetuksiin. Ojalan keikat suuntautuivat pääasiassa Romaniaan, jonka lastenkodit olivat siihen aikaan huutavassa humanitaarisen avun tarpeessa.

Talkootyöllä saa paljon aikaan

- Kirkon Ulkomaanapu syttyi myös Romanian lasten auttamiselle. Sieltä pyydettiin sopivaa kohdetta tarkoitukseen. Esitimme yhtä lasten sairaalaa, jota Kirkon Ulkomaanapu voisi avustaa konkreettisemmin. Sain mahdollisuuden organisoida Suomesta vapaaehtoista talkootyövoimaa ja suunnittelijoita.
- Tämä oli sysäys, joka vei minut luontaista tietä kokopäiväiseen talkootyöhön. Kun sairaala valmistui vuonna 1993, Inkerin kirkon diakoni Kyösti Malmi pyysi heti mukaansa apumieheksi Aunukseen. Työstä siellä en ole vieläkään päässyt kokonaan eroon.

Palvelu etuoikeutena

Ojala toteaa, ettei hänellä ole kielitaitoa, mutta hyvät työkaverit ovat aina auttaneet.
- Äkkiä nuo muutamat sanat, joita tullissa ja rajanylityksissä tarvitsee, oppii. Kyllikki on ollut hyvänä apuna, kun hän puhuu auttavasti saksaa ja englantia. Siksikin olemme tehneet työtä niin paljon yhdessä.
Ojala pitää hengellistä vapaaehtoistyötä uskovan etuoikeutena. Hän huomauttaa, että kun Jumala pelastaa ihmisen, hän ei pelasta tätä pelkästään taivaaseen pääsyä varten. Yhteiskunnassakin meillä on oikeus ja velvollisuus tehdä oma osamme, miksei siis myös Jumalan valtakunnassa?

Kenen käytössä olen?

- Kun ihminen tulee uskoon, Jumala ei muuta häntä toiseksi. Persoona on edelleen se mikä on, vikoineen ja taitoineen. Ne joko palvelevat Jumalan valtakuntaa tai ovat maailman käytössä. Kysymys on ennemminkin siitä, annanko itseni käyttöön. Jos en anna, uskonelämässäni on jotain vialla tai olen ymmärtänyt Jumalan tahdon vajavaisesti, Ojala pohtii.

Lue lisää Uudesta Tiestä 1/2007.