Uusi Tie  
Uusi Tie EtusivuYritysLehdetKirjatKirjakerhoNettikirjakauppa
AjankohtaistaUusin lehtiTilaa Uusi Tie -lehtiOta yhteyttäPalaute ja juttuvinkitJätä rukouspyyntö

Numero 1516/2009



Pääkirjoitus: Pääsiäisestä pysyvä elämäntapa
Yhä yleisempää on ajatella, ettei ole olemassa mitään erityistä kristillistä elämäntapaa eikä myöskään kristittyä sitovaa kristillistä etiikkaa....
Rovasti Johan Candelinin radikaali varasuunnitelma tulevaisuudelle: Piispalta pois hengellinen johtajuus?
- Jos piispaksi valitaan Raamattuun sitoutumaton liberaali, uskon monien pappien, kirkon työntekijöiden ja maallikoiden ottavan käyttöön...
Kristus kuoli vapaaehtoisesti
-Kristuksen ristinkuolemaa ajatellessa suru ja ilo kulkevat käsi kädessä, rovasti, teologian tohtori Matti Väisänen (kuvassa) sanoo. - Se...
Jeesus on itsensä uhraava ylipappi
Lahtelainen Pekka Eskelinen (kuvassa) kuvailee itseään eläkeukoksi, jonka päivät kuluvat muun muassa kirjoittamiseen. Syvällisenä raamatunselittäjänät


siirry lehtiarkistoon


Rovasti Johan Candelinin radikaali varasuunnitelma tulevaisuudelle: Piispalta pois hengellinen johtajuus?

Viime perjantaina Kyrkpressen uutisoi nettisivuillaan rovasti Johan Candelinin kieltäytyneen Porvoon piispanvaalin ehdokkuudesta. Kokkolalainen Candelin on Maailman Evankelikaalisen Allianssin edustaja YK:ssa sekä Yhdysvaltain presidentti Obaman pastorin yhteistyökumppani. Candelin toivoo suuresti, ettei piispaksi valittaisi liberaalia edustajaa. 
Sanna Myllärinen, kuva: Marjaana Perttula 

- Jos piispaksi valitaan Raamattuun sitoutumaton liberaali, uskon monien pappien, kirkon työntekijöiden ja maallikoiden ottavan käyttöön varasuunnitelman, Johan Candelin (kuvassa) toteaa.

- Se tarkoittaisi sitä, että kaikki jatkaisivat kirkossa kuten ennenkin, mutta he valitsisivat keskuudestaan jonkun muun kuin piispan hengelliseksi johtajakseen ja neuvonantajakseen.

Candelinin esittämässä varasuunnitelmassa virassa oleva piispa nähdään vain virkamiehenä. Hengellinen johtaja puolestaan saisi niiden luottamuksen, jotka haluavat seurata Jumalan sanaa, ja häneltä pyydettäisiin sielunhoitoa ja hengellisiä neuvoja.

- Se ei tarkoita, että virassa oleva piispa olisi vihamies tai vihollinen. Totta kai hänen kanssaan rukoillaan ja toimitaan ystävällisesti yhteistyössä. Kehitys vain olisi johtanut siihen, että hengellinen johtaja on eri henkilö kuin piispa.


Selkeä kannanotto estäisi jakaantumisen

Johan Candelin toivoo suuresti, ettei hänen maalaamaansa varasuunnitelmaa koskaan oteta käyttöön.

- Moni kirkon työntekijä joutuu kuitenkin hyvin hankalaan tilanteeseen, jos hänet velvoitetaan toimittamaan alttaripalvelusta julkisesti homosuhteessa elävän työtoverin kanssa. Kotien siunaamisessa on sama asia: ei siinäkään mattoja ja sohvia siunata, vaan parisuhdetta.

Hänen mukaansa piispojen tulisi selkeästi kieltää pappeja siunaamasta homoliittoja ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävien koteja. Tällainen väliintulo estäisi kirkon jakaantumisen.

- Ei tämä tarkoita sitä, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät ole tervetulleita seurakuntaan. Päinvastoin, meidän tulee rakastaa heitä samoin kuin muitakin ja juuri sitä kirkko ei ole tehnyt. Kirkko on ollut homofobinen ja esimerkiksi herätyskristityt puhuvat mielellään ongelmista, joita heillä itsellään ei ole, Candelin kritisoi.


Kolme vaihtoehtoa

- Sillä, joka edelleen haluaa seurata Jumalan sanaa, on kolme vaihtoehtoa: joko annetaan vain mennä ja valitellaan kuinka surkeaa kirkolla on tai jatketaan kirkossa, mutta kokoonnutaan ja valitaan oma hengellinen johtaja, tai viimeiseksi erotaan ja perustetaan uusi kirkko, Johan Candelin listaa.

Viimeisen vaihtoehdon hän ei näe olevan ajankohtainen.

- En ole mitenkään ajamassa varasuunnitelmaakaan, vaan varoitan piispoja olemaan varovaisia, ettei tällaista pääse tapahtumaan.

- Pelkään, että tulevaisuudessa joudumme sellaisen kritiikin kohteeksi, että meidän sanotaan syrjivän muiden uskontojen edustajia julistaessamme vain Jeesuksen pelastavan. Viimeinen taistelutanner nyt käynnissä olevassa sodassa tulee olemaan taistelu ristin ainutlaatuisuudesta, Candelin linjaa.

nettikirjakauppa
    Takaisin edelliselle sivulle Takaisin sivun alkuun Tulosta sivu Liity sähköpostilistalle