Jumalanpilkka on taas muodissa

Suomessa ei julkisesti käydä paljonkaan järkevää, syvällistä keskustelua Jumalasta. Sen sijaan radiossa, lehdissä ja kirjallisuudessa on viime kuukausien aikana puhuttu kristinuskon Jumalasta ja Raamatusta hyvin karkeasti ja rienaavasti.

Pelastusarmeijan edesmenneen upseerin poika Erik Wahlström pohtii uudessa kirjassaan, kuinka "Jumala kärsii ahtaasta esinahasta". Image-lehden (9/06) kirjoituksessa Ilkka Karisto ihmettelee: "Kaiken tämän Wahlström kertoo pokerinaamalla Yleisradion maanantai-illan prime timessa. Kauas on tultu Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnin ajoista." Niin on tultu. Karisto itse vertaa Jumalan toimintaa "yläasteen kusipäisimpien poikien" toimintaan.

Kuin tilauksesta, vainuten tarkkaan Suomen nykytilan, WSOY:n Johnny Kniga -kustannus julkaisi joulumarkkinoille Ruotsissa paljon hälyä aiheuttaneen Jonas Gardellin kirjan Jumalasta. Gardell käy Vanhan testamentin kimppuun myötäillen naiivin arvostelukyvyttömästi modernin raamattukritiikin tuloksia. Hänen työnsä jäljiltä jää jumala, joka on hänen sanojensa mukaan jakomielitautinen, helposti loukkaantuva ja pikkusieluinen. Jeesus puolestaan on Gardellin mukaan kova, taipumaton ja pikkumainen. Kovaa tekstiä tavallisilta kuolevaisilta ihmisiltä!

Wahlströmin, Kariston ja Gardellin teksteissä on paljon samaa. Karisto myöntääkin varastaneensa monia huomioita Gardellilta. Nämä miehet eivät missään tapauksessa olisi voineet seurauksitta kirjoittaa tällaista tekstiä Koraanista tai Allahista. Kristinuskoa sen sijaan voi nykyään - ainakin Pohjolassa - pilkata vapaasti ja surutta, eikä siitä synny edes kuuluvaa protestia.

Pilkatessaan Jumalaa ihminen kietoutuu yhä syvemmin omiin valheisiinsa, pahuuteensa ja avuttomuuteensa. Häneltä katoaa todellisuudentaju, ja hän kompastuu suuruudenhulluuteensa. Kaikki edellä mainitut tekstitkin ovat täynnä naiiviutta, epäloogisuuksia ja perusteettomia väitteitä. Kirjoittajat syyttävät sekä Jumalaa että kristittyjä suvaitsemattomuudesta välittämättä siitä, että heidän oma tekstinsä on ylipursuavan suvaitsematonta ja toisten näkemyksiä rienaavaa. Vaikka he ovat lukeneet Raamattua, yksikään heistä ei näytä tajuavan sen perustavimpiakaan opetuksia tai tulkintaa.

Kaikilta kolmelta näyttää hukkuneen totaalisesti esimerkiksi käsitys syntiinlankeemuksesta ja sen merkityksestä ja seuraamuksista, vaikka se on Raamatun selvimpiä ja keskeisimpiä opetuksia. Juuri siksi he syyttävät Jumalaa siitä pahuudesta, joka on ihmisen vastuulla. Herää kysymys, olisiko tämä kaikki tehty vain myynnin ja rahan ansaitsemisen takia.

Jonas Gardell myöntää: "En kestä, ellen saa ajatella, että kukaan ei kuole yksin. Joku joka näkee. Tähän minä tarvitsen Jumalaa."

Voidakseen auttaa ihmistä, kuolemaa pelkäävää maan matosta, Jumalan on kuitenkin saatava olla Jumala. Hänen on saatava itse ilmoittaa itsensä. Omatekoiset epäjumalat - sellaiset kuin meille esitellään Gardellin, Wahlströmin ja Kariston teksteissä - eivät voi auttaa kuolevaa ihmistä yhtään. Ne eivät pysty antamaan kenellekään syntejä anteeksi.

Siihen pystyy vain Raamatussa itsensä ilmoittava elävä, todellinen Jumala. Sama Jumala, joka Raamatun kenties evankeliumikeskeisimmässä kirjassa, Uuden testamentin Galatalaiskirjeessä, sanoo: "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Herra armahtakoon meitä kaikkia!